Voittajanäyttely 13.-14.12.2008, JärvenpääUrk, Helsinki (PetExpo) 4.-5.4.2009 Felix, Tallinna 15.-16.11.2008 Ery-Syd Helsinki 11.-12.10.2008
Viikonloppu hurahti siis Järvenpäässä järjestetyssä Suomen ensimmäisessa Voittajanäyttelyssä. Rimpulahan oli neideistä vain kelpoinen osallistumaan. Vaatimuksena aikuisilta oli tp, vp tai IC/IP titteli tai korkeampi. Rimpulahan tuon tp:n jo sai mutta ehti myös valmistua IP:ksi. Näyttely oli yhden sertin näyttely ja sen lisäksi assarikantoinen, joka jätti sitten hurjasti luppoaikaa meille omistajille. Viikonloppu sujui ihan mukavissa merkeissä vaikkakin tekemistä tosiaan oli vähän. Valokuvaajia paikalla oli paljon, mutta kissat loppujen lopuksi viettivät aika lyhyen ajan esillä. Useinhan noita kuvia on napsittu siellä vuoron odotustilanteissa, mutta nyt tosiaan kissat vietiin tuomarin taakse häkkiin ja kuvia siis tuli, jos joku kameramies sattui juuri sen arvostelun aikana siinä olemaan. Pelastava enkeli Heikki Siltala kuitenkin sattui kameran kanssa lähimaastoon ja pyysin ottamaan kuvia Rimpulasta. Yhden oli kelpuuttanut galleriaansa eli kiitokset taas kerran, että saatiin edes yksi kunnon kuva tästäkin näyttelystä. En tiedä onko Rimpula osunut kenenkään muun linssiin - se jää nähtäväksi. Tässä aluksi kuitenkin Heikki Siltalan otos sunnuntailta.
Sitten näiden räpsyntäpsyjen vuoro. Lauantaina siis oli arvostelut ja osa tuomareista, kuten Rimpulan arvostellut Eric Reijers, pyysi seuraavan päivän tp-valintoihin suoraan arvostelun jälkeen.
|